AulisSaarijärvi Kauas on pitkä matka kantaa painavaa raskasta

Sitä ei saada geeneistä pois.

Se, että mennään TV:ssä alastomana juoksemaan ja kikattamaan pitkin viidakkoa, miesten huollettavaksi, periytyy apina-ajastamme. Tämä on osoitus uusavuttomuuden ja laajemmasta puutteellisuudesta ihmisessä. Luonto ennen karsi osaamattomat, avuttomat ja muut kylmästi pois ihmiskunnan kehityksestä.

Aina kuitenkin niiden geenejä päästi mukaan jatkamaan sukuaan. Se oli lähinnä naisisissa -nimenomaan nuorissa, kauniissa naisissa ollut ominaisuus. He osasivat sukuelimensä tarjonnalla, tai pihtauksella lypsää palveluja, ravintoa ja osaamisen puutettaan korvaavaa tekojen sarjaa itsellensä. He säästyivät kivikauden kierrosta rautakuteen. Heidän geeniperimänä meillä ovat pilipalihompojat, jotka tarvitsevat apua kengännauhoistaan vesihanan kääntämiseen ja lumessa kävelemisen kyvystä, veteen putoamisesta pelastumiseen.

Uusavuttomuus on niin laajalle jo levinnyt vamma ihmiskunnassa, että kohta on ammattikuntia, jotka vain tekee kaikki työt, askareet ja elämän kannalta tärkeät päätöksetkin toisten puolesta. Veikkaan, että pyllynsä pesemisen ja pyyhkimiset ovat pian jonkun pikapalvelutoimiston hommia. Sitähän jo 1970 -luvulla oli Stadin parhaissa ”yökerhoissa” mieskäymälöissä kännisten avustajia. He pitivät kikkelin suunnattuna kusilaariin, pesivät/kastelivat tyypin kädet, suihkuttivat Rexonaa sen suuhun ja kainaloihin, myivät kortongia 6 kpl 50 kpl hinnalla ja ottivat lompsasta vielä ”palvelurahaa” 50 markkaa. Lopulta työnsivät asiakkaansa naisten parveen valikoimaan yhden yön sänkyseuraa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset